Talliesittely
Komea kivitalli, vanhanajan tunnelmaa. Suomenhevonen vetämässä äestä pellolla, perheen pienimmäinen takkuisen shetlanninponin selässä ilman satulaa. Näetkö sen?
Historiaa

Afwyn Shetlands perustettiin syyskuussa 2006. Heti alusta alkaen tallin toiminnalle suunniteltiin selkeät tavoitteet. Päätimme painostaa pelkästään jalostustoimintaa ja jättää kilpailujen järjestämisen vähemmälle. Idea pienestä shettissiittolasta sai alkunsa, kun hankin kaksi pientä ponia, orin ja tamman, jotka molemmat olivat suvultaan hienoja ja oikeita helmiä jalostusta ajatellen. Ori oli Sil Maxwell, jonka molemmat vanhemmat ovat ktk-I palkittuja. Tamma oli Maxin emä, SUT Hearty Beauty, joka on virtuaalisessa ponikantakirjassa I-palkinnolla. Niiden ansiosta kiinnostuin enemmän shetlanninponeista ja Afwyn sai alkunsa.
Ensimmäinen kasvatti syntyi kuitenkin vasta 01.08.2007, ja se oli nimeltään Windrider v. Afwyn. Miksi kesti vuosi ennen ensimmäisen varsan syntymää? Tallinpidossa oli alusta asti monenlaisia ongelmia. Remontista huolimatta jokainen paikka reistasi vuorotellen; milloin vesi ei kulkenut, milloin sähköt. Jatkuvien ongelmien vuoksi harkitsin jo tilusten ja ponien myymistä, mutta onneksi tulin järkiini. Vaikka rahasta oli pulaa ja shetlanninponit menivät sinä syksynä poikkeuksellisen huonosti kaupaksi, Windrider alias Riku syntyi melkein tasan vuosi Afwynin perustamisen jälkeen. Tuolloin tallilla asusti neljä oria ja kolme tammaa, jotka vaikuttavat edelleen meillä.
Afwynin tilukset sijaitsevat virtuaalisessa Itä-Suomessa, Joensuussa. Ostin tuon kodikkaan maalaistallin jo kaksi vuotta ennen Afwynin perustamista, lähinnä kodiksi muutamalle virtuaalihevoselleni. Tila oli huutokaupattu omistajan kuoltua, ja oli pienen pintaremontin jälkeen kuin uusi. Tilukset ovat hyvin idylliset ja raamikkaat, ja niillä on mielenkiintoinen historia. Tilusten historiasta voit lukea tarkemmin täältä.
Tilukset

Afwynin tallialue ei ole suuren suuri, vaan tilaa on juuri sopivasti ja kaikki ponit pääsevät ulos päivittäin. Päärakennuksena toimii pienehkö mutta hyvin mukava rinteeseen rakennettu talo, josta omistajan tavoittaa silloin kun tämä ei ole tallissa. Tilan maihin kuuluu talon lisäksi 12-paikkainen tallirakennus, ratsastuskenttä, kuusi tilavaa ja ruohoisaa tarhaa sekä kaksi suurempaa laidunta.
Tallirakennus on valmistunut 1980 -luvulla, ja viimeisin remontti on suoritettu ennen Afwynin avajaispäivää syyskuussa 2006. Rakennus on T:n muotoinen ja hyvin suunniteltu mm. tulipalon tai muun vaaratilanteen varalta. Molemmista päistä löytyy ulko-ovi sekä palosammutin. Talli on koneellisesti ilmastoitu ja valoisa. Toisessa päässä käytävä haarautuu, oikealta pääsee satulahuoneeseen ja vasemmalta rehuvarastoon. Tallin päädyssä ulko-oven vieressä on vesiboksi sekä loimenkuivatushuone.
Karsinat ovat kooltaan 3 x 3 metriä, eli ponit mahtuvat hyvin kääntymään ja makaamaan. Myös varsat mahtuvat emiensä kanssa ilman, että niiden tarvitsee pelätä litistymistä. Karsinoissa on perusvarustuksena kiinteä ruokakippo sekä automaattinen juoma-astia, ja jokaisesta löytyy lisäksi kalterillinen ikkuna. Alusina käytämme olkia, koska se on hyväksi havaittu ja soveltuu myös varsomiskarsinaan. Ovet ovat käteviä liukuovia, jotka on helppo avata ja sulkea yhdelläkin kädellä. Jokaisen oven vieressä on kätevä loimiteline ja koukku, johon riimun voi ripustaa. Käytävä on tarpeeksi leveä, jotta siinä mahtuu kulkemaan kaksikin ponia vierekkäin. Puhelin sijaitsee tallin seinällä ilmoitustaulun vieressä, ja seinälle on myös kiinnitetty toimintaohjeet hätätilanteessa.
Ratsastusmahdollisuude Afwynissa ovat melko hyvät, vaikkemme maneesia omistakaan. Tallin vieressä on 40 x 60 metrin kokoinen ratsastuskenttä, joka on aidattu kestävillä puuaidoilla. Kentällä on valot, ja reunalta löytyy penkkejä ja sateensuoja katsojille. Maastoon pääsee heti tallin takaa, josta lähtee maastopolkuja kolmeen ilmansuuntaan. Polkuja on niin monenlaisia, että niissä riittää koluttavaa pitkäksi aikaa, eikä maisemia katsellessakaan pääse kyllästymään. Tallin ympäristö on komeaa katsottavaa etenkin keväällä ja syksyllä, ja luontokuvaajat kuvaavat alueella mielellään. Maastopoluista lähimmät on myös valaistu, eli maastoon pääsee pimeämmälläkinilmalla.
Tallin omistaja

Tallin omistajana toimii anis. alias Maria A., joka hoitelee tallin asioita hevosten harjaamisesta rehutilauksiin ja astutuksien suunnitteluun. Vaikka tallin työt vievätkin suuren osan hänen ajastaan ja hänellä onkin melkein aina kiire jonnekin, aikaa löytyy aina muiden auttamiseen ja sairaan hevosen vieressä valvomiseen. Maria tunnetaan rentona ja ystävällisenä tyyppinä, joka ei turhista motkota. Koulutukseltaan hän on hevostenhoitaja, ja ennen oman tallin perustamista kokemusta on hankittu muilta talleilta. Jo alusta asti Marian sydän on sykkinyt uljaille arabialaisille sekä suloisille shetlanninponeille, mutta kaikenlaiset hevoset ovat hänen sydäntään lähellä. Hän pyrkii tekemään ja pitämään Afwynin mahdollisimman rentona ja viihtyisänä paikkana, jossa niin ponit kuin ihmisetkin ovat onnellisia ja hyvinvoivia. Afwynin lisäksi Maria omistaa Magnum Arabians -nimisen siittolan, jossa hän kasvattaa arabianhevosia. Näiden sinänsä jo työntäytteisten hommien lisäksi hän hoitelee NJ:n tuomarintehtäviä sekä toimii arabien ktk-tuomarina.
|
|