Tallipäiväkirja
Torstai 01.10.2009
Tavallisten tallihommien lisäksi tänään oli vuorossa uusien varsojemme koulutusta.Treeniä tarvitsivat oriit Moniet Livinstone ja Moniet Exelsjor sekä tammavarsa Moniet Cashmere. En paljoa muuta kerinnytkään tekemään tämän päivän aikana, mutta onneksi tallityöntekijämme huolehtivat muiden ponien liikutuksesta.
Aloitin pikkuneitimme Cashmeren alias Meren kanssa talutusharjoituksilla. Meri on luonteeltaan todella kiltti ja yhteistyöhaluinen, joten en odottanut sen kanssa mitään ongelmia. Vaikka se oli jo totutettu riimuun, vähän se vielä kummasteli hökötystä ja ravisteli päätään. Napsautin riimunnarun kiinni riimuun ja kävelytin tammaa pari kierrosta tallipihan ympäri. Tyttö seurasi minua kuuliaisesti ja pysähdykset onnistuivat loistavasti. Mutta kun olisin halunnut tytön ravaavan, se hirnahti kimeästi ja alkoi vetää sellaista pierupukkilaukkaa, josta jopa Sheridan olisi kateellinen! Annoin tamman höyrytä hetken ennen uutta yritystä. Vieläkin se tarjosi laukkaa, mutta korjasin sitä hellävaraisesti kunnes tyttö ravasi kiltisti vieressäni. Se sai sylin täydeltä kehuja ja porkkananpalan kiitokseksi.
Moniet Exelsjor, alias Eetu oli hieman hankalampi tapaus. Se on Meriä vanhempi ja on jo totutettu talutukseen, joten tänään oli vuorossa juoksutusharjoittelua. Ori ei ollut koskaan aikaisemmin ollut juoksutettavana, joten odotin suurella mielenkiinnolla pojan reaktiota. Napsautin liinan kiinni ja talutin oriin kentälle. Eetu pysähtyi portille sieraimet suurina puhallellen hermostuneesti. Kehotin sitä astumaan eteenpäin, mutta se peruutti raahaten minua mukanaan ja riistäytyi lopulta irti. Se laukkasi kohti tallia ja ryntäsi suoraan ovesta sisään. Perhana, unohdin laittaa hanskat käteeni ja nyt niissä näkyivät mukavat liinan polttamat jäljet. Mutta ei auttanut kuin yrittää uudelleen - hain Eetun tallista (se löytyi hakemasta lohtua kauralaarilta) ja yritin uudelleen. Nyt ori suostui astumaan varovasti sisään aitaukseen pienen maanittelun jälkeen. Talutin oria pari kierrosta kentän ympäri, kunnes se oli selkeästi rauhallisempi. Sitten asetuin kentän keskelle... Ja tottakai Eetu seurasi perässä. Poimin juoksutuspiiskan maasta ja napautin kevyestä maata. Varsa säikähti ja rupesi laukkaamaan kenttää ympäri. Vaikka kuvio ei ihan ympyrää muistuttanutkaan, niin myötäsin ja kehuin sitä. Oriin rauhoituttua komensin sen pysähtymään ja siitä käyntiin. Pikkuhiljaa se alkoi tajuta jutun jujun ja loppuvaihessa se kulki jo melko nätisti ympyrällä molempiin suuntiin. Päätin lopettaa onnistuneeseen suoritukseen, joten kehuin varsaa vuolaasti ja palkitsin senkin porkkanalla.
Minun oli tarkoitus treenata tänään vielä Moniet Livingstonen, lyhyemmin vain Lakun, kanssa, mutta kun Tia ryntäsi luokseni ja sanoi Lloydilla levan ähkyn, unohdin kaiken muun ja ryntäsin Lloydin karsinalle. Siellä ori makasi hiestä märkänä, potkien vatsaansa ja piehtaroiden. Tia kertoi soittaneensa jo eläinlääkärin paikalle, joten me emme voineet tehdä muuta kuin komentaa ori ylös ja talutella sitä tallipihalla. Se osoittautui hieman hankalaksi, sillä jos Lloyd ei halunnut nousta, ei kaksi ihmistä saisi 500 -kiloista eläintä kammettua ylös ilman traktoria. Maanittelimme sitä aikamme, mutta ori oli täysin omissa maailmoissaan ja kieri tuskissaan karsinan lattialla. Lopulta elänilääkäri tuli ja antoi oriille öljyä nenämahaletkun kautta, jotta uloste liukuisi paremmin ulos. Hän myös piikitti Lloydiin kipulääkettä, jotta saisimme oriin ylös taluteltavaksi. Eläinlääkärin täytyi lähteä toisen potilaan luokse, mutta antoi ohjeeksi taluttaa oria, kunnes se ulostaisi. Jouduimme kävelyttämään Lloydia lähemmäs kaksi tuntia, mutta loppu hyvin kaikki hyvin - ori ulosti taas ja vaikutti selkeästi pirteämmältä. Varmuuden vuoksi seurasimme sen vointia vielä yön yli, joten hyvästi hyvät yöunet! Tärkeämpää on hevosten hyvinvointi.
- Kaya
Keskiviikko 26.08.2009
Aamulla herätessäni ja tuntiessani lihasteni vastustelun eilisen siivousurakan jäljiltä tajusin, että emme voi jatkaa tätä rataa. Ponikantamme alkaa pikkuhiljaa paisua yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, ja nyt havaitsin tärkeän seikan: meillä ei ole tarpeeksi työvoimaa näin monelle ponille! Olen lykännyt ja lykännyt rakkaaksi muodostuneiden kasvattiemme myyntiä, mutta nyt on aika päästää ne uusiin koteihin. Myyntiin lähtevät wB-tamma VIR MVA Ch Unwritten MW, wB-tamma VIR MVA Ch Moniet Tegan (KTK-III), wC-tamma VIR MVA Ch Chardonnay MW, wC-tamma Ch-NV Moniet Llewelydd sekä wC-ori (VIR MVA Ch) Moniet Tudor. Tallityöntekijämme Tia ja Thomas ottivat uutisen vastaan haikeudella, mutta tottakai he ovat onnellisia työtaakan vähentymisestä. Olemme nimittäin viime aikoina joutuneet käymään ylikierroksilla liian suuren ponimäärän vuoksi.
Laadin ilmoituksen paikallislehteen, joka ilmestyisi huomenna. Kirjoitin haluavani ne aktiiviseen ja pitkäaikaiseen kotiin, mutta salaa toivoin maineikkaiden welsh -siittolanomistajien tarttuvan syöttiin ja tarjoavan kasvateillemme juuri sen täydellisen kodin: muita welshejä, treeniä, kilpailuja, näyttelyitä, laatuarvosteluja, arvonimiä ja niin edelleen. Kukapa ei haluaisi kasvattejaan sellaiseen kotiin, mutta päätin tyytyä vähempäänkin, sillä muuten en pääsisi poneista koskaan eroon.
Vietyäni ilmoituksen lehden toimistoon oli ponien liikutuksen aika. Ilma oli kauniin syksyisen kirpeä, ja päätin viedä Hannan maastoon. Hanna on hyvin kiltti ja maastovarma, joten otin lenkin rentoutumisen kannalta ja katselin maisemia. Päätin viedä Hannan kallion laelle, josta avautuu huikea näkymä tallialueelle ja läheisiin metsiin. Tamma puuskutti kevyesti nousun jälkeen, joten annoin sille pitkät ohjat ja annoin sen venyttää kaulaansa alaspäin. Hetken jäähdyteltyäni sitä laskeuduin alas selästä ja istahdin kulottuneelle ruoholle sallien Hannan napsia suuhunsa laella kasvavaa heinää. Kymmenisen minuuttia - tai ehkä kauemminkin - istuskelin ajatuksissani ja seurasin tamman syömistä. Tunsin kyyneleiden nousevan silmiini. Hanna oli yksi poneista, joiden myymispäätöksen olin juuri hetki sitten siunannut viedessäni ilmoituksen toimitukseen. Se oli kaunis ruunikko C-sektion edustaja ja mahdottoman kiltti ja ystävällinen. Istuin vielä toiset kymmenen minuuttia ja annoin kyynelten virrata vapaaksi. Kun ne kuivuivat, aloin tuntea itseni typeräksi. Minun pitäisi siittolanomistajana olla vahva ja tietää, ettei kaikkia kasvatteja voi jättää meille. Keskeytin tamman syömisen ja nousin sen selkään. Laskeuduimme alas kalliolta ja tulimme pehmeäpohjaiselle metsäpolulle. Hetkeäkään viivyttelemättä kannusti Hannan laukkaan, ja sitten mentiin! Nauroin ilosta tamman vahvojen jalkojen kuljettaessa meitä eteenpäin ja sen pärskähdellessä laukan tahtiin. Toivoin hetken jatkuvan ikuisesti, mutta lopulta oli aika hidastaa. Pidätin Hannan käyntiin ja halasin sitä. Tamma puhisi ja heitteli päätään. Se oli nauttinut laukasta yhtä paljon kuin minäkin. Tallilla riisuin Hannalta varusteet ja harjasin sen perusteellisesti. Tamma äksyili yritäessäni harjata sen herkkää mahanalustaa, ja sain komentaa sitä sen pyöriessä harjaani karkuun. Se ei myöskään suostunut nostamaan jalkojaan, vaan liimasi kavionsa lattiaan kieltäytyen puhdistusoperaatiosta. Yritin komentaa, maanitella, rukoilla, pakottaa, mutta tamman oli itsepäisellä tuulella. Lopulta sain kaviot joten kuten puhtaiksi palkitsemalla sitä omenanpaloilla ja vein tamman tarhaan. Se singahti laukkaan heti portilta suomatta minulle vilkaisuakaan.
Tänään ratsastin vielä Ennin ja Sheridanin, joilla molemmilla oli vuorossa estetreeni. Sheridan höyrysi tapansa mukaan ja kiehui välilä yli kuin liian täysi puurokattila. Sain käyttää kaikki taitoni saadakseni sen ehjin nahoin esteiden yli. Ori sai aivan liian vähän liikuntaa ja liian paljon kauraa, joten korjasin rehuhuoneen listaan uuden annostuksen. Sanoin myös Tialle ja Thomasille, että oria tulisi tästä päivästä lähtien juoksuttaa tunti aamulla ennen varsinaisia treenejä. Pojan pitää päästellä hieman ylimääräisiä höyryjä ulos. Enni taas käyttäytyi kiltisti ja totteli pienintäkin apuani. Se tuntui rentouttavalta edellisen kaahailun jälkeen. Illalla päästin Tian tekemään iltatallia ja menin kerrankin aikaisin nukkumaan.
Torstai 02.07.2009
Heräsin tänä aamuna tavallistakin aikaisemmin, sillä päivä oli täynnä ohjelmaa. Kengittäjä saapuisi puolenpäivän jälkeen vuolemaan ja kenkäämään muutaman ponin, paperitöitä oli enemmän kuin laki sallii ja ponit vaativat hirnuen hoitoa ja liikuntaa. Tänään otin päämääräkseni ratsastaa Sheridanin, Lloydin ja Arielin sekä jälleen kouluttaa pikkuista MW Vanilla Dream - tammavarsaa. Myös toinen nuorikkomme Moniet Drystan kaipaisi tallikäyttäytymisen oppituntia, mutta se jääköön Tian huoleksi. Thomas osallistuisi kengitykseen ja hoitaisi siivoamisen tältä päivältä.
Jaoin poneille aamuruoat (korviaviiltävän metelin saattelemana) ja tarkistin, että kaikki oli kunnossa. Sherry on hieman arkonut toista etustaan, joten talutin sitä hetken pihalla tarkkaillakseni sen liikkeitä. Ori ontui edelleen eilispäivän huolellisesta letkutuksesta huolimatta, joten kengittäjän lisäksi tänään olisi kutsuttava myös eläinlääkäri. Muuten kaikki oli kunnossa, ja saatoin ruveta viemään poneja tarhoihin. Tia ja Thomas saapuivat pian auttamaan minua, ja pari tuntia myöhemmin myös talliapulaisemme Maria, Kajsa, John ja Andreaskin saapuivat töihin. Tänään oli laitumen siivouspäivä, ja annoin tehtävän kristillisesti heidän huolekseen. Itse päätin aloittaa Vanilla Dreamin kouluttamisen, ennen kuin alkaisi sataa. Taivas oli lyijynharmaa ja ilma suorastaan tihkui kosteutta. Oi tätä Walesin ihanuutta!
Vanilla on yksivuotias tamma, oikein kiltti luonteeltaan ja kaikin puolin mukava käsitellä. Juoksutin sitä ensin käynnissä, sitten ravissa ja laukassa. Tamma pärskähteli innoissaan päästyään laukkaamaan ja pukitteli niin että meinasi kaatua kyljelleen! Naurustani ei tullut loppua, kun se pysähtyi hölmistyneenä ja katselin jalkojaan kuin kysyen "mites siinä noin meinasi käydä?". Tänään Vanilla käyttäytyi kuin enkeli ja treeni meni paremmin kuin hyvin. Juoksuttelun jälkeen harjasin tamman päästä kavioihin ja annoin sille ylimääräisen kourallisen kauraa palkinnoksi. Varsa ahmaisi jyvät onnensa kukkuloilla ja pärskähteli niin, että ne roiskuivat pitkin kaukaloa (ja tietenkin myös upouutta ratsastustakkiani).
Hain Arielin tarhasta, harjasin sen pikaisesti ja puin sille varusteet. Eläinlääkäri tulisi pian käymään Sherryä katsomaan, mutta laskin ehtiväni vielä tehdä lyhyehkön koulutreenin. Ariel on jo vanhemman puoleinen senioritamma, ja se vaatii pitkän verryttelyn kulkeakseen niin hyvin kuin nuorempana. Vartin alkukäyntien jälkeen otin ohjat ja aloin taivuttamaan tammaa molempiin suuntiin. Tein voltteja, serpentiinejä, etuosakäännöksiä ja pohkeenväistöjä. Ariel tuntui alkuun hieman jäykältä, mutta pikku hiljaa sen lihakset antoivat periksi ja sen liikkeisiin palasi notkeus ja sulavuus. Tänään harjoituksen kohteena olivat takaosakäännökset, jotka jostain syystä tuntuivat aiheuttavan Arielille hankaluuksia, vaikka muut Helpon A:n liikkeet sujuvat siltä kuin vettä vain. Päätin tehdä aluksi vain puolikkaita, 90 asteen käännöksiä kulmissa. Ariel tuntui herkältä avuille, mutta ensimmäiset käännökset eivät menneet oikein putkeen: tamma tuntui hieman hermostuvan harjoitusta, sillä sen oli jostain syystä hankalaa kääntyä kunnolla sisäetujalan ympäri. Rohkaisin tammaa yrittämään, ja pikkuhiljaa se rentoutui ja lopulta - kyllä vain - se suoritti täydellisen takaosakäännöksen sisäetujalan ympäri. Kyllä seniorikin vielä osaa! Suoritus oli niin hyvä, että kävelin hetken pitkin ohjin ja kiittelin Arielia vuolaasti. Se heilautti kaulaansa ja pärskähti. Se rakasti onnistumista, ja sen itseluottamus sai nyt aimo annoksen lisäpotkua. Vilkaisin kelloon ja kauhistuin: eläinlääkäri tulisi minä hetkenä hyvänsä! Olin ja laskeutumassa alas satulasta kun Thomas saapui maneesiin. Olin ajatellut hypätä vielä muutaman esteen, mutta nyt en ehtisi. Sitten Thomas huudahtikin minulle, että eläinlääkäri oli saapunut ja lupasi hoitaa asiat hänen kanssaan, jotta saisin vietyä treenin loppuun. Kiitin Thomasia ja jälleen tunsin pienen onnen läikähdyksen jossain rintalastan tienoilla. Minulla oli maailman parhaat tallityöntekijät ja maailman parhaat ponit.
Maneesissa oli jo kaksi estettä valmiina: pieni pysty lyhyen sivun päässä ja okseri lävistäjällä. Päätin hypätä ensin pystyn ja lopuksi molemmat esteet. Ariel pärskähti kannustaessani sen laukkaan, se kiihdytti kohti pystyä ja hyppäsi reilusti yli. Kiitin tammaa, ja kokosin sen laukkaa. Kuljimme täyden kierroksen kootussa laukassa, käänsin Arielin täyskaarron avulla ja hyppäsimme pystyn myös toiseen suuntaan. Lopuksi selvitimme koko pienen radan ja onnistuneen suorituksen jälkeen annoin Arielille pitkät ohjat. Jäähdyttelin sitä kymmenisen minuuttia ennen kuin laskeuduin alas selästä ja talutin sen talliin.
Tallissa eläinlääkäri oli edelleen tutkimassa Sherryn jalkaa. Hän kertoi tehneensä taivutuskokeet, jotka eivät olleet puhtaat. Hän ei osannut vielä sanoa ontumisen syytä, sillä kaviot olivat puhtaat eikä jalassa näkynyt turvotusta. Sherry joutuisi sairauslomalle, kunnes vaiva saataisiin hoidettua. Tehdessään lähtöä eläinlääkäri sanoi kirjoittavansa orille lähetteen klinikalle kuvauksiin. Kiitin häntä ja vein jo kärsimättömäksi ruvenneen Arielin omaan karsinaansa. Hoidettuani tamman palasin Sherryn luo. Se lepuutti vasenta etustaan ja näytti hieman apaattiselta. Silittelin sitä hellästi ja annoin sille hieman heinää ennen kuin rupesin satuloimaan Sheridania. Sheridan oli jäänyt hieman vaille liikuntaa viimeaikoina, joten se puksutti kuin höyryjuna ja sain todellakin laittaa kaiken taitoni likoon! Sheridan on tallimme temperamentikkain ori, joten siinä riitti haastetta tälle päivälle. Sen jälkeen Lloyd tuntui maailman kilteimmältä ja upeimmalta ratsulta (mitä se kyllä itse asiassa olikin ;)). Ratsastettuani kaikki kolme ponia hautauduin toimistoon paperitöiden kimppuun, Kengittäjän ja eläinlääkärin jättämät laskut lojuivat pöydällä satojen muiden lippusten ja lappusten seassa. Rupesin setvimään kasaa huokaillen alistuneesti. Paperityöt olivat siittolanpidon välttämätön paha, ja vaikka välillä tekisikin mieli heittää paperit silppuriin ja painua maastolenkille, vilkaisu ympärilleni saa minut paiskimaan töitä vaikka myöhään yöhön asti. Ilman niitä papereita minulla ei olisi Monietin, ei näitä kaikkia kauniita poneja ja upeaa tallirakennusta ja asuntoa. Kyllä se on sen arvoista.
- Kaya
Keskiviikko 17.06.2009
"Älä ruoki lamaa!" huudetaan radiosta ja televisiosta, ovista ja ikkunoista. Tällä hetkellä voin varmasti kehua noudattavani tuota ohjetta, sillä tänään meille muutti kaksi uutta (hyperkallista) ponia! Kaksi Tessa J.:n upeaa cobia peruutti aamuviiden aikaan trailerista Monietin aamukasteiselle pihamaalle. Minun ei pitänyt ostaa yhtään uusia poneja, mutta cobori April Hill's Dunharrow ja -tamma Ffraid Lluned Eleri ravasivat suoraan sydämeeni. En yksinkertaisesti pystynyt vastustamaan kiusausta nähdessäni nämä ponit myynnissä: niiden sukutaulut ovat täynnä vanhanajan huippunimiä ja molemmilla oli jo hienosti kisakokemusta. Luonnollisesti moni muukin oli kiinnostunut näin hienoista poneista, mutta lyötyäni viimeisetkin säästöni likoon sain kuin sainkin tarjottua korkeimman tarjouksen.
Tallityttömme Tia alkoi jo oikeasti huolestua työpaikkansa puolesta ja sätti minua huumorillisesti äkkipikaikseksi orjattareksi. Mutta kukas siellä olikaan heti eturivissä vastaanottamassa uusia tulokkaita? Etenkin Dunharrow, "Hannu" tuntui hurmaavan kaikki sulavalla charmillaan astellessaan trailerin ramppia alas kuin kunigas valtakuntaansa. Elerin kohdalla Tessa myönsi luvanneensa pitää tamman itsellään loppuun asti, mutta jotekin hän oli kuitenkin päätynyt myymään tämän helmen. Jo ensimmäisenä päivänä sille meinasi käydä hassusti, sillä temperamenttinen äkäpussimme Megan -tamma oli päässyt karkuun tarhastaan ja juoksi suoraan kohti Eleriä, jota oltiin kävelyttämässä ulkona. Uusi tulokas oli sen mielestä ilmeisesti "vaarallinen tunkeilija toiselta planeetalta", joka täytyisi eliminoida. Yllättäen Eleri ei hätkähtänytkään Meganin aggressiivisesta lähestymisestä, vaan nuuhkaisi tätä ystävällisesti. Meganin hölmistynyt ilme oli näkemisen arvoinen! Loppujen lopuksi Eleristä tuli tallin ainoa poni, joka tulee toimeen äkkipikaisen Meganin kanssa - mahdottoman hienoluonteinen tamma, pakko myöntää!
Tämä päivä menikin lähes kokonaan uusien ponien paijaamiseen ja niiden totuttamiseen uuteen paikkaan. Hannu sai karsinapaikan varmuuden vuoksi rauhallisen Leo -oriin vierestä tappeluiden välttämiseksi. Se ei kuitenkaan tuntunut olevan rähinätuulella, sillä se vain nuuhkaisi Leota pikaisesti ja kääntyi sitten tuoksuvan heinäkasansa ääreen. Illalla Tia valilleti huonovointisuutta ja lähti aikaisemmin kotiin, joten hoidin iltatallin kahdestaan Thomasin kanssa. Urakka oli valtava ja saimme sen loppuun vasta myöhään illalla, joten kutsuin Thomasin vierashuoneeseen nukkumaan, ettei hänen tarvitsisi enää siihen aikaan pyöräillä kotiin. Toivottavasti Tia voi jo huomenna paremmin.
- Kaya
Maanantai 08.06.2009
Astelin ulos päärakennuksesta aikeenani kävellä suoraan kentälle, jossa minua odottaisi valmiiksi ruokottu ja satuloitu Megan -tamma (kyllä niistä tallityöntekijöistä jotain hyötyä on!). Hämmästyksekseni kenttä oli kuitenkin tyhjä. Missä Thomas viipyi? Kävin läpi tallirakennuksen, maneesin ja jopa lähimaaston polut. Ainoastaan heinäsirkat sirittivät tänä lämpimänä kesäaamuna, muita ääniä ei kuulunut. Palasin talliin, jossa minua oli vastaanottamassa lauma nälkäisiä poneja. Meteli oli sanoinkuvaamaton; "justiinsa nyt nälkään kuolevien" ponien aiheuttama melusaaste oli kaukana heinäsirkkojen hempeästä sirityksestä. Tallityöntekijäni olivat kadonneet kuin pieru Saharaan. Kurkkasin heinävarastoon, mutta se oli tyhjä! Paniikkirotta alkoi näykkiä minua terävillä hampaillaan. Mihin heinät olivat hävinneet? Kauhuissani juoksin rehuhuoneeseen, jossa näky oli johduton: kaikki sangot olivat auki täynnä hiiriä, jotka olivat juuri vetämässä napaansa viimeisiä kauranmurusia. Käteni lennähtivät suulleni, mutta ne eivät estäneet minua kirkumasta. Päässäni pyöri tuhansia asioita; uuden rehuerän hinta, laman syömä talous, ponien nälkäinen huuto, viisikymmentä paskaista karsinaa, kauralle persot hiiret, niskaan kaatuva työtaakka ja maksamattomat laskut. En voinut itselleni mitään, ainoa mitä pystyin tekemään, oli jatkaa kirkumista.
Säpsähdin voimakkaasti, ja hetkeen en tiennyt missä olin. Kaikkialla oli hämärää. Pikkuhiljaa silmäni tottuivat pimeyteen ja tajusin olevani omassa sängyssäni, kietoutuneena hiestä kastuneeseen peittoon ja ryppyiseen lakanaan. Huokaisin helpotuksesta ja annoin pääni kaatua takaisin tyynyyn. Olin ilmeisesti herännyt omaan huutooni. Painajainen. Minä näin painajaisia omista poneistani! Laskin hitaasti yhdestä kymmeneen ja pyyhkäisin hikeä otsaltani. Talous taantuu, eikä poninpitäjällä ole helppoa. Varsinkaan minulla, kun en yksinkertaisesti voi olla haalimatta talliin uusia ja uusia poneja. Vilkaisin herätyskellon punaisena loistaviin digitaalinumeroihin. Puoli kuusi. Olisin voinut vielä torkkua hetken, mutta en halunnut painajaisen toistuvan, joten nousin ylös huterille jaloilleni ja otin pitkän ja lämpimän suihkun ennen aamupalaa.
Ulkona oli sumua, ja vettä vihmoi matalalla roikkuvista harmaista pilvistä. Kiedoin takkia tiukemmin ympärilleni ja tartuin tallin ovenkahvaan. Epäröin sadasosasekunnin verran. Miksi? En kai nyt odottanut painajaisen käyvän toteen? Naurahdin ontosti ja astuin sisään. Muutama poni hirnahti minulle tervehdyksensä, muuten tallissa oli hiljaista. Kävelin verkkaisesti karsinalta karsinalle tarkastaen että kaikki oli kunnossa. Ponit vaikuttivat vielä uneliailta, ja rehuvarastokin oli juuri siinä kunnossa kun se eilen oli jäänyt (rehukauhoja siellä sun täällä, kauranjyviä lattialla, kolhiintuneita ämpäreitä ja tyhjiä rehusäkkejä). Ajatuksiini vaipuneena siivoilin roskia kottikärryihin ja lakaisin lattian kauranjyvistä. Lopulta päätin istahtaa satulahuoneen pehmeälle sohvalle kierrevihko käsissäni suunnittelemaan päivän ohjelmaa.
Rousseau Ponies järjestää keskiviikkona NJ-näyttelyt, joiden viimeinen ilmoittautumispäivä on tänään. Näyttelyissä on kaksi luokkaa welsheille + varsaluokka, joten saamme kolme ponia mukaan. Päätin jälleen ilmoittaa seniorioriimme Pedro WS:n toiseen luokkaan, sillä siltä ei puutu enää montaa SERTiä VIR MVA Ch -arvonimestä. Toiseen luokkaan menisi kasvattimme Moniet Tegan. Halusin sen saavan hieman mainetta ennen uudelleen myymistä. Tea raukka on saanut matkata kodista toiseen, eikä se oikein missään ole löytänyt paikkaansa. Silti se on todella kiltti ja miellyttämishaluinen tamma, ja yrittää aina parhaansa kenen tahansa kanssa. Ihme, ettei näin upealuonteinen tamma ole saanut pysyvää kotia.
Varsaluokkaan lähtisi sitten cob-orii Moniet High Flyer eli Lantti. Se on jo kerännyt itselleen kolme varsaluokan BIS-sijaa ja näinollen kolme irtoSERTiä. En ollut uskaltanut toivoakaan näin huikeaa menestystä vasta kaksivuotiaalta orilta! Mutta Lantti onkin harvinaisen hyvin kehittynyt näin nuoreksi, minkä vuoksi se on aina turpakarvan verran edellä muita. Kaivoin pöytälaatikosta näyttelyyn ilmoittautumiskaavakkeet ja täytin ne. Merkitsin näyttelypäivämäärän vielä Pedron, Tean ja Lantin omiin kansioihin (meillä jokaisella ponilla on oma kansio, jossa ovat kaikki tarpeelliset paperit ja harjoituskertomukset). Juuri kun sain kaiken valmiiksi, Tia astui sisään ja moikkasi minulle lyhyesti. Jaoimme yhdessä poneille aamuruoat, ja kun Thomas saapui auttamaan, jätin heidät putsaamaan karsinoita ja rupesin itse treenaamaan 2-vuotiaan Vanilla -varsan kanssa. Vanilla on B-sektion tammavarsa ja melkoisen kipakka tapaus onkin. Se on selkeästi perinyt luonteensa isältään QP Dreameaterilta, joka on temperamenttinen ja pippurinen ori.
Tänään oli vuorossa juoksutusta liinassa. Vanilla on vielä melko kokematon liinatyöskentelyssä, mutta se tottelee (yleensä) auliisti käskyjäni (vaikka alussa pitääkin ottaa kunnon spurtti pierupukkilaukkaa). Annoin tamman höyrytä pahimmat paineet ulos ja rauhoitin sen käyntiin. Vanilla käveli reippaasti ja heilutteli päätänsä askelten tahtiin. Pyysin sitä pysähtymään ääniavuilla, mutta tamma jatkoi itsepäisesti kävelemistä. Loppujen lopuksi menin varsan luokse ja pysäytin sen topakasti. Lopulta Vanilla alkoi kuunnella minua ja pysähtymisharjoitukset menivät hyvin. Kehuin sitä vuolaasti ja pyysin ravia. Vanilla syöksähti kunnon spurttiin ja laukkasi ympyrää kuin pirun riivaamana. Rauhoitin tamman jälleen käyntiin ja yritin uudestaan. Pikkuhiljaa Vanilla rauhoittui ja siirtymiset sujuivat mallikkaasti. Olimme treenanneet jo melkein tunnin, joten talutin Vanillan tarhaan muiden ponien luo ja annoin sille vielä palkinnoksi mehevän porkkanan, jonka se rouskutti tyytyväisenä.
Ratsastin vielä kaksi ponia, Meganin sekä uuden tammamme Elerin. Molemmilla oli tänään estetreenin vuoro, joten hyppäsin kaksi tuntia putkeen. Pidin harjoituksen tekniikkapainoitteisena, eli esteet olivat matalia mutta hankalia. Harjoittelin vaikeita kulmia ja usean esteen jumppasarjoja, kunnes olin aivan hiessä ja kypsä pitkään ja rentouttavaan kylpyyn. Ruokkosin molemmat tammat perusteellisesti ennen kuin siirryin sisälle. Tallityöntekijäni hoitaisivat hevosten päiväruokinnan, joten minulla olisi aikaa käydä suihkussa ja uppoutua paperitöihin pariksi kolmeksi tunniksi. Toimiston pöydällä odotti vino pino laskuja, kaavakkeita ja sekalaisia papereita. Rehuja piti tilata lisää, muutama satula vaati toppauttamista ja Vanilla -varsalle pitäisi ostaa omat suitset. Ajattelin ehtiväni vielä illalla treenaamaan kolme ponia, mutta loppujen lopuksi istuinkin toimistossa pitkälle iltaan. Kymmeneltä työntekijöiden lähdettyä kävin vielä jokailtaisen tarkastuskierroksen tallissa, ja kaikki oli niin kuin pitikin. Päätin mennä saman tien nukkumaan, sillä huomenna oli taas aikainen herätys poneja ruokkimaan.
- Kaya
Torstai 28.05.2009
Tänään meillä oli jälleen menestyksekäs päivä. Lauran Shetlanninponien järjestämiin NJ-näyttelyihin osallistui meiltä neljä ponia (Pedro WS, Moniet Tegan, Moniet High Flyer sekä nuori varsa Wishhunter MW emänsä Gwyneth Pandoran valvovan katseen alla), jotka kaikki voittivat luokkansa! Näin ollen BIS-sijoilla nähtiin ainoastaan Monietin poneja, joista 2/3 olivat kasvattejamme. Kuulostaa hienolta näin kirjoitettunakin :) BIS1 -sijan vei veteraanioriimme Pedro WS, joka käyttäytyi koko tilaisuuden ajan kuin enkeli ja hurmasi tuomarit kertaheitolla. Nuori varsamme Wishhunter MW sai "näyttelyn paras nuori varsa" -tittelin, vaikka se välillä tuppasikin mieluummin vilkuilemaan ympärilleen ja riehumaan kuin seisomaan kauniissa näyttelyseisonnassa.
Vielä aamupäivällä olin melkein epätoivoinen: Vili ei ollut tottunut kisapaikkoihin, ja sen hermot olivat pinnassa. Olimme lähteneet matkaan viideltä aamulla, ja rutiinien rikkominen ei selvästikään ollut varsan mieleen. Jossain vaiheessa olin jo valmis heittämään pyyhkeen kehään, kun Vilin keskittyminen oli kaikkialla muualla kuin minussa ja se hikoili karvansa märäksi. Loppujen lopuksi päädyin tekemään sen kanssa rauhallisen lenkin lähimaastossa, ja pikkuhiljaa poika alkoi rauhoittua. Toivottavasti seuraava näyttelykerta sujuu jo enemmän rutiinilla, nyt kun varsa on nähnyt miten homma toimii.
0-3 vuotiaiden oriiden luokkaan meiltä osallistui kaksivuotias kasvattimme Moniet High Flyer (sektio D). Lantti oli itse rauhallisuus ja totteli esittäjäänsä Tiaa moitteettomasti. Luokassa oli melko vähän osallistujia ja Lantti voitti sen ylivoimaisesti! Tuomarit kehuivat muun muassa oriin maskuliinista raamikkuutta ja hyviä jalka-asentoja. Lantin lopullinen sijoitus oli BIS2, ja se jäi vain hiukan Pedron taakse. Vanhemmalla iällä ja kokemuksella Lantti todennäköisesti olisi voittanut Pedron, mutta vielä Pedro sai pitää epävirallisen "tallin komein ori" -tittelin ;)
Aikuisten oriiden luokka oli hyvin tasainen ja täynnä hienoja poneja. Kärkikolmikkojen piste-erot olivat mitättömän pienet, joten sijoitukset riippuivat käytännössä tuomarin henkilökohtaisesta mielipiteestä. Ilmeisesti hän piti C-sektion poneista, sillä komea rautias oriimme Pedro WS kipusi ykköspallille jättäen Bye Dilwenin (wA) sekä Cahn Riordanin (wD) taakseen. Riordan sai luokan parhaat liikepisteet, mutta muilla saroilla Pedro ja Dilwen päihittivät sen. Jutellessani myöhemmin iltapäivällä kahviteltassa luokan tuomarin kanssa hän myönsi, että oriiden taso oli korkea ja useampikin luokan poni olisi ansainnut SERTin.
Myöhään iltapäivällä olimme valmiit palaamaan kotiin kaikkien ruusukkeiden ja pokaalien kanssa. Voittajafiilis jatkui koko pitkän ajomakan, ja hoilasimme varmaan kymmeneen kertaan biisin "We are the Champions". Kaarsimme kotipihaan vasta yhdeltätoista, mutta tallipoikamme Thomas oli meitä vastassa kellonajasta huolimatta. Hän oli jakanut ponien ruoat ja siivonnut koko tallin lattiasta kattoon. Sillä hetkellä ajattelin, ettei mikään voisi olla paremmin - omistin koko tallillisen upeita welshejä, ne menestyivät ja saivat menestyneitä jälkeläisiä. Minulla oli maailman parhaat tallityöntekijät, jotka raatoivat kuin orjat ja jotka välittivät poneista aidosti. Sillä hetkellä unohdin kisapaineet, loukkaantumiset ja pieleen menneet kilpailut. Tämä oli elämää!
- Kaya
Torstai 09.04.2009
Taas on se aika vuodesta, kun ponit saavat rokotukset ja madotukset niskaansa ja kirmaavat ympärivuorokautisesti laitumille. Vaikka täällä Walesissa ilmat eivät ole paljoa lämmenneet, niukkaa ruohoa on alkanut pilkistää sieltä täältä. Vihreään totuttaminen käy kuin itsestään! Onneksi welshit ovat sitkeä rotu ja viihtyvät näin sateellakin paremmin ulkona kuin neljän seinän sisällä.
Eläinlääkäri saapui aikaisin aamulla rokottamaan koko konkkaronkan ja raspaamaan muutaman ponin hampaat. Onneksi olimme ottaneet ponit yöksi sisään, sillä eläinlääkärin ilmestyessä muutama arkajalka yritti kaikkensa tekeytyäkseen mahdollisimman näkymättömäksi karsinassaan (ilmeisesti ne olivat huomanneet valtavan piikin, jonka lääkäri oli nostanut autostaan). Näiden pyydystäminen laitumelta olisi ollut mahdoton tehtävä. Sheridan jouduttiin rauhoittamaan toimenpiteen ajaksi, sillä se kiehui ja vaahtosi sen verran vaarallisen näköisesti, että eläinlääkärin lisäksi oltaisiin pian jouduttu soittamaan myös ambulanssi. Loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin jouhevasti, ja iltapäivällä ehdin vielä kiskaista huiviin nopeat pullakahvit eläinlääkärimme kanssa.
Sitten olikin aika aiheuttaa lisästressiä poneille madotuksen muodossa. Onneksi matolääkettä saa nykyään omenanmakuisena - muistan kauhulla aikoja, kun neljäkymmentä vastaan hangoittelevaa, lääkettä suustaan pärskivää ponia yritettiin saada lääkityksi kolmen ihmisen voimin. Nykyään jotkut suorastaan rakastavat tuota tahnaa, kuten Ariel, Diffy ja Rowan. Kuitenkin pääsimme viemään poneja laitumelle vasta illalla, eikä ratsastukseen jäänyt tänään aikaa. Puolisen tuntia ehdin kouluttaa pikkuvarsaamme Vanua (MW Vanilla Dream), mutta se tuntui kyllästyvän nopeasti, kun eläinlääkärin toiminnan seuraaminen oli paljon mielenkiintoisempaa. Taluttaessani Veetiä huomasin, että sen yksi kenkä oli puoliksi irti, joten ei kun takaisin talliin. Ori oli kovin pettyneen näköinen tajutessaan, että se joutuisi viettämään yönsä tallissa muiden rillutellessa laitumella - epistä! Irrotin kengän kokonaan ja päätin jättää kengittäjälle soittamisen huomiseen. Oli jo niin myöhä, että meidän ihmisorjien oli aika mennä yöpuulle.
- Kaya
Lauantai 24.01.2009
Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen ehtinyt kirjoitella tallikirjaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? Koko talli vietti vuoden hermoloman, jonka aikana ponit laiskistuivat laitumella ja Kaya kävi lataamassa akkujaan maailmalla. Nyt Moniet on palannut, ja arki kävi oikein rysähtämällä päälle. Pari vanhaa kasvattia ja siitosponia on myyty, kuten kaunis mounttitamma Kristalliriimun Sahara, jolle ei ollut enää käyttöä jalostusohjelmassamme, wD-ori Gallant OR sekä wA-orit Moniet Richwrd ja MW Stratocaster. Myynnissä on myös pari muuta ponia. Lisäksi meille on syntymässä koko joukko uusia varsoja, joista osa on jo matkannut uuteen kotiinsa. Voit uskoa, että kouluttamisessa on ollut kova homma!
Järjestämme pian NJ-näyttelyt, joiden valmisteleminen on vienyt taas osansa kapasiteetistamme. Tänään vietin lähes neljä tuntia toimistoon hautautuneena näyttelykutsua laatien, näyttelyanomusta täytellen ja miettien, mitkä ponit itse ilmoittaisimme mukaan. Lopulta olin niin kurkkuani myöten täynnä papereita ja byrokratiaa, että otin Saharan ja kävin sillä pitkän maastolenkin. Se oli todennäköisesti viimeinen ratsastuksemme, sillä tammasta oli jo kirjoitettu kauppakirjat ja omistaja hakisi sen milloin tahansa. Saharasta luopuminen on rankkaa, sillä se on asustanut meillä niin kauan. Halusin sen kuitenkin saavan jälkeläisiä, eikä sen sukutaulu oikein enää sopinut meidän ohjelmaamme.
Palattuani tallille Tia oli taluttamassa nuorta tammaamme Ithel Llewellaa maneesiin. Varsa puhisi silmät lautasen kokoisina ja kieltäytyi menemästä "hirveään, tuntemattomaan, pimeään loukkoon". Riisuin Saharan nopeasti, harjasin sen ja pinkaisin Tian avuksi. Lopulta saimme Lauran uskomaan, että maneesi oli ihan kiva paikka ja siellä sai porkkanoita. Sen rouskuttaessa tyytyväisenä herkkujaan me puuskutimme ja pyyhimme hikeä otsaltamme. Tämä tyttö on todellakin osoittautunut hieman haasteellisemmaksi kuin olimme kuvitelleet :)
Loppupäivä sujui rutiinilla. Tänään poneilla oli rennompi päivä, joten ratsastelu oli melko kevyttä sisältäen maastoilua, kavalettiharjoituksia ja rauhallista volttityöskentelyä. Me ihmisetkin pääsimme kerrankin ajoissa sisälle nukkumaan.
- Kaya
Perjantai 23.01.2009
Kaya! Unohdin kertoa, että eläinlääkäri kävi rokottamassa ponit ja katsomassa Leon jalkaa kun olit siellä Wynin siittolassa käymässä. Se ei ole pahentunut treenissä, eli sillä voi taas kisata! Jee!
- Tia
Hienoa :)<3
- Kaya
Lauantai 03.03.2007
Eläinlääkärimme Anna saapui heti aamulla, ja ohjasin hänet Klasun karsinan luo. Hän ei turhia aikaillut, vaan työnsi tottuneesti kiilan hevosen hampaiden väliin. Onneksi Klasu on rauhallinen ori, joka ei hätkähdä turhista. Eikä kiila ollut sille mikään uusi kokemus, olihan siltä raspattu hampaat aina kahdesti vuodessa tähän asti. Eläinlääkäri tutki oriin suuta varmoin ottein, ja hetken kaikki olivat hiirenhiljaa. Jopa Klasu ymmärsi, että jotain tärkeää oli tekeillä, ja seisoi paikallaan kuin patsas. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen (vaikka todellisuudessa aikaa oli kulunut korkeintaan puoli minuuttia) Anna veti sormensa ulos Klasun suusta ja riisui kumikäsineensä. Hän hymyili minulle nähdessään pelonsekaisen ilmeeni. "Ei hätää, vastustelun syy taisi löytyä. Sen poskihammas heiluu" hän siirsi sormensa Klasun huulien taakse näyttääkseen kipukohdan. "Tässä." Klasu nytkäytti päätään Annan käden koskettaessa kipeää hammasta. Huokaisin helpotuksesta. "Se siis ei ole mitään vakavaa?" kysyin. Anna hymyili ja sanoi, että kunhan kipeä hammas poistettaisiin, ori voisi heti paremmin ja sillä voitaisiin työskennellä normaalisti noin viikon päästä. Aikaisemminkin voisi ratsastaa, mutta olisi käytettävä hackamore-kuolainta. Olin kamalan helpottunut, kun orilta ei ollut löytynyt mitään vakavaa. Anna osoitti vielä minulle, miten kuolain painaa kipeää kohtaa hevosen kulkiessa peräänannossa. Sitten hän kaivoi esiin valtavat pihdit, joilla nappaisi hampaan pois silmänräpäyksessä. Klasu seisoi koko toimenpiteen ajan kiltisti paikoillaan, joten kehuin sitä vuolaasti. Ori todellakin osoitti rohkeutensa ja hyvät käytöstapansa. Itse olisin varmastikin pyörtynyt, jos hammaslääkäri olisi tehnyt minulle saman toimenpiteen. Hieno poni!
- Kaya
Perjantai 02.02.2007
Klasu heitteli komeaa päätään tarhassa, kun menin hakemaan sen talliin syömään. Orilla oli paljon energiaa varastossa, eikä se ollut päässyt kisakentille vähään aikaan kenttäkisojen huonon tilanteen takia. Poika alkoi jo hyppiä seinille tallissa, ja sen ruoka-annosta oli jouduttu vähentämään puoleen entisestä. Klasu pyrähti kevyen näköisesti portille ja teki täydellisen liukupysähdyksen aivan eteeni. Nauroin sen innostukselle ja kiinnitin riimunnarun sen hamutessa taskujani herkkupalojen toivossa. Kulkiessamme kentän ohi näin, kuinka apuratsastajamme Tia lämmitteli upeaa QP Dreameater -oria. Kentälle oli pystytetty muutama 90-senttinen okseri ja muuri. Vilkutin Tialle ilmoisesti ja hän vilkutti takaisin -ja joutui saman tien tarttumaan taas tiukasti ohjiin, sillä Derry hypähti äkkiä sivulle nähdessään punavihreän mörön piilevän pusikossa. Onneksi Tia on hyvä käsittelemään hevosia ja hänellä on hyvä tasapaino, joten hän pysyi selässä vaivatta. Talutin Klasun talliin ja päästin sen nauttimaan ateriastaan.
Haettuani loput ponit laitumelta, luotuani lannat, siivottuani tallikäytävän ja harjattuani Klasun, Myfandoran ja Lloydin pääsin viimein (jo rättiväsyneenä, tottakai) satuloimaan Klasua. Eilen Tia meni orilla koulutreenin, ja se kulki moitteettomasti ja keskittyi täydellisesti. Tänään oli siis esteharjoituksen vuoro. Nousin pihalla selkään ja ratsastin oriin kentälle, missä Tia lopetteli Moniet Teganin juoksutusta. 2-vuotias tamma on unelma kouluttaa ja se tottelee pienintäkin pyyntöä, joten en ihmettellyt Tian kasvoilla loistavaa aurinkoa. Hän vilkaisi Klasua ja vihelsi. "Aiotko hypätä?" hän kysyi. "Jäisin enemmän kuin mielelläni katsomaan, mutta..." hän vilkaisi Tegania, joka oli keskittynyt hamuamaan maasta heinänkorsia ja oli samalla hyvää vauhtia sotkemassa itseään riimunnaruun. Tia naurahti. "Mutta tämä tamma vaatii harjausta, ja sitten on vielä liikutettava Rhychdir..." hän irvisti rumasti. En voi olla hymähtämättä vahingoniloisesti. Tian järjestys oli minun mielestäni nurinkurinen -ensin huvi ja sitten työ. Ratsastus ja tiettyjen hevosten (kuten Teganin) koulutus oli hauskaa, mutta Rhychdir oli voimakas ori, jolla tuntui olevan pahin uhmaikä päällä. Se teki liinassa kaiken väärin ja täysin päinvastoin kuin käskettiin. Enkä yhtään ihmettele, että Tia jäisi mieluummin katselemaan hyppäämistämme. Klasu on uskomaton esteratsu, ja sitä on aina ilo katsella.
Lämmiteltyäni hetken käynnissä ja ravissa nostin kulmasta laukan. Klasu nosteli takapäätään ilmaan muutamaan otteeseen, mutta rauhoittui pian ja laukkasi pyöreästi ja tasaisesti. Se heitteli kuitenkin hieman päätään eikä oikein hyväksynyt ohjastuntumaa. Tein muutaman voltin ja hidastin ja lisäsin laukkaa. Vähitellen ori alkaoi keskittyä, ja kaarsi kaulansa kauniisti. Myötäsin sille sisäohjalla, mutta yhtäkkiä se nytkähtikin eteenpäin ja menetti muotonsa. Klasu ei siis kulkenutkaan oikeassa peräänannossa, vaan halusi laiskotella. Ratsastin sitä aktiivisemmin eteen ja tein paljon puolipidätteitä. Siitä ori ei pitänytkään, vaan jännitti päätään ja kaulaansa niin, että sen selkä meni notkolle. Yritin saada sen taas rentoutumaan ja myötäämään, mutta se hidasti epätasaiseen raviin ja nosti päätään silmänvalkuaiset muljahdellen. Olin todella ihmeissäni. Yleensä Klasu käyttäytyy hyvin ja on mukava ratsastaa, eikä tällainen ole ollenkaan sen tapaista. Napautin ponia raipalla saadakseni sen kulkemaan paremmin eteen, mutta se kiskaisikin ohjat käsistäni ja aivan varoittamatta veti kolmen komean pukin sarjan, minkä seurauksena löysin itseni maasta nielemästä kentän pölyä. Hengitin syvään ja nousin varovasti seisomaan. Klasu oli jo rauhoittunut ja katseli minua muutaman metrin päästä pää alhaalla, kysyvä katse tummissa silmissään. Kävelin hitaasti orin luo ja nappasin ohjat, ennen kun se ehti sotkeutua niihin. Näin silmäkulmastani Tian taluttavan Rhychdir-oria maneesille päin. Hän katsoi minua kysyvästi, mutta heilautin kättäni vakuuttaakseni, että olin kunnossa. Keskitin huomioni Klasuun, joka seisoi nyt rauhallisesti paikoillaan hieman katuvan näköisenä.
"Mitä poika? Miksi heitit minut alas, ei nyt sillä tavalla saa..." löpertelin samalla kun työnsin jalkani jalustimeen ja nousin takaisin satulaan. Kokosin ohjat varovasti, ja Klasu lähti liikkeelle. Jatkoin ratsastusta kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Otin muutaman pysähdyksen ja nostin ravin. Klasu tuntui nyt kuuntelevan minua paremmin, ja sen korvat olivat kuin liimautuneet suuntaani. Kevensin rauhallisesti ja aloin taas ratsastaa voltteja ja tekemään paljon käynti-ravi -siirtymisiä. Poika totteli nyt hienosti ja alkoi työskennellä tosissaan. Se laski päätään ja alkoi kulkea kuolaimella. Kehuin sitä ja silitin sen kaulaa. Kahden askeleen päästä se kuitenkin taas nosti päätään ja pureskeli hermostuneesti kuolaimiaan. Tunsin kasvavan levottomuuden kytevän sisälläni. Tein pehmeän puolipidätteen ja hidastin orin käyntiin. Se rauhoittuikin pian, mutta saman tien kun se laski päätään, se kiskaisi taas päänsä ylös ja hypähti hermostuneena. Levottomuuteni vaihtui huoleksi, ja laskeuduin selästä alas. Tarkistin ponin suitsituksen, turparemmin ja kuolaimet, mutta en löytänyt mitään merkittävää.
Kuulin jonkun huutavan nimeäni kentän laidalla. Tunnistin hahmon Ullaksi, Sandet Diamant SW:n vakituiseksi hoitajaksi. Hän hypähti kentän aidan yli ja käveli rauhallisesti luokseni. "Mikä Klasua vaivaa?" hän kysyi silmät pyöreinä. Pudistin päätäni. "En todellakaan tiedä, mutta minusta tuntuu, että olisi parasta antaa eläinlääkärin tutkia sen suu" sanoin ja raotin varovasti Klasun suuta tiiraillen sisään. "Sillä saattaa olla hammaspiikkejä tai jotain muuta ongelmaa." Ulla nyökkäsi ja kertoi, että hänen entisellä hoitoponillaan oli ollut ongelmia kuolainten kanssa, ja sillä oli todettu suusyöpä. Sitten hän kysyi samaan hengenvetoon, laittaisiko Sandille loimen päälle tarhaan vai ei. Sana "syöpä" sai sormieni tutkivan liikkeen pysähtymään Klasun huulien väliin. Ei kai... No tuskinpa sentään. "Ööh, ei tarvitse laittaa" mutisin ja vedin sormeni orin suusta. Ulla nyökkäsi ja lähti kävelemään tallille päin. Katselin Klasun kauniisiin silmiin, ja halasin sitä tiukasti. Ori oli minulle yksi rakkaimmista tallillamme, enkä tiedä mitä tekisin ilman sitä. Nyt tärkeintä oli saada selville, mikä sitä vaivasi. Ehkä kuolain ei vain sopinut sille, tai siihen oli tarttunut jotain terävää, joka hankasi suuta. Löysäsin satulavyön ja nostin jalustimet ylös, ennen kun talutin Klasun talliin. Vietyäni varusteet satulahuoneeseen tartuin puhelimen luuriin ja näppäilin eläinlääkärin numeron. Onneksi Sari lupasi tulla heti seuraavana aamuna katsomaan ponia ja antamaan samalla Teganille vahvistusrokotuksen. Muut hevoset vaativat kuitenkin vielä hoitoa, joten tartuin harjaan ja aloin valmistaa Arielia, jotta se olisi valmis Hannan tullessa ratsastamaan sillä tänään.
- Kaya
Tiistai 07.11.2006
En ollut uskoa silmiäni, kun eteeni työhaastatteluun asteli suomalainen tallityttömme Tia! Hän sanoi, että kun kerran tarjoaisin asunnon työntekijöilleni, hän voisi yhtä hyvin muuttaa Monietin mukana. Onnistuin ällistykseltäni möngertää jotain myöntävän tapaista ja halasin häntä. Hienoa saada Tia takaisin! Ikävä kyllä toinen haastateltava ei ollutkaan Hanna, vaan walesilainen Lynn. Hän oli kuitenkin työskennellyt vain pienessa ratsastuskoulussa, ja katsoin hänellä olevan liian vähän kokemusta näin ison siittolan hoitamiseen. Muutkaan tytöt eivät juuri vakuuttaneet minua, mutta joukon ainoan poikan, englantilainen Thomasin otin välittömästi palkkalistoille kuultuani hänen työskennelleen pitkään Moonfieldin siittolassa, joka oli joutunut konkurssiin. Kun kerroin hänelle omistavani yhden upeimmista Moonfieldin kasvateista, Moonfield Serafixin, hän innostui toden teolla ja kertoi kouluttaneensa oria pikkuvarsana. Näistä kahdesta näyttikin tulevan heti kavereita, ja Sherry selvästi muisti vanhan tuttavansa. Toistaiseksi pärjäämme varmasti kolmisteen, mutta jos Moniet tulevaisuudessa vielä paisuu (niin kun hieman epäilen...), täytynee palkata vielä yksi orja mukaan joukkoon :)
- Kaya
Maanantai 06.11.2006
Tänään oli suuri päivä - kaikki Monietin ponit kuljetettiin uuteen talliin Suomesta Walesiin. Remonttimiehet olivat saaneet ihmeitä aikaan, ja paikoin pahoin rapistumaan päässeet tallit olivat kuin uudet. Kartano oli ollut paljon paremmassa kunnossa, mutta teetin siihen kuitenkin putkiremontin ja maalasin sekä tapetoin sisätilat haluamakseni. Nyt tallirakennus on sellainen, mistä olen aina unelmoinut: 50 tilavaa karsinaa, leveä käytävä, valoisat ja avarat tilat, suuri satulahuone, kaksi vesiboksia ja suora yhteys tallista maneesiin. Huippua!
Kaikki ponit eivät pitäneet lentokoneesta, mutta ne saatiin kuitenkin onnellisesti uuteen kotiinsa. Huomenna tänne tulee työhaastatteluun muutama innokas nuori tyttö ja yksi poika, joista toivon saavani samantasoista työvoimaa kuin Suomessa ;) Ponit saivat totutella rauhassa uuteen kotiinsa, eikä niitä tänään vielä ihmeellisemmin liikutettu. Nyt on jo myöhä ja huomenna on paljon tekemistä, joten... zZZz...
- Kaya
Tiistai 18.07.2006
Huh, olipas ihme päivä. Nukuin pommiin ja meinasin myöhästyä koneesta, lentokentällä joku ehti pölliä käsilaukkuni (onneksi lompakkoni oli visusti povitaskussa), kukaan taksikuski ei tuntenut paikkaa nimeltä "Waynen kartano" ja kaiken kukkuraksi kesken pähkäilyjen Hanna soitti, että Noblella oli ähky. Siinä vaiheessa olin jo valmis parkumaan ääneen kuin lapsi ja hyppäämään lentokentän parvekkeelta alas. Lopulta tilasin kahvin ja aloin pikkuhiljaa palata järkiini. Hanna oli jo soittanut eläinlääkärin, ja vaikka Noble oli minulle rakas, en voisi tehdä mitään sen hyväksi. En edes kestäisi katsoa rakasta tammaani tuskissaan. Niinpä toivoin parasta ja päätin hoitaa loppuun sen, mitä olin tullut tekemään.
Ostin paikallisen kartan ja vietin reilun tunnin sitä tutkiessa. Minulle annettu osoite oli kuin olikin kartalla, hieman syrjässä tosin. Taksikuskit ilmeisesti harvemmin kuljettivat ketään sinne päin. Lopulta eräs sanoi tuntevansa paikan ja naureskeli kollegoilleen. "Totta kai he tietävät Waynen kartanon, kaikkihan sen kuntevat. Se on legenda. Huhujen mukaan siellä kummittelee, minkä vuoksi monet eivät uskalla mennä lähellekään. Hyppää kyytiin, niin minä vien sinut sinne". Matkalla puhelin ostoaikeistani kuljettajan hymähdellessä. Kun pääsimme perille, en ollut uskoa silmiäni. Oli heinäkuu ja kesä kauneimmillaan. Pihalla kasvoi lukemattomia omenapuita, kukkapensaita, silmänkantamattomiin vihreää ruohoa ja niittykukkia. Itse kartano oli kartanoksi melko pieni, mutta varmasti täysin riittävä minulle. Keskellä pihaa nökötti tyhjä suihkulähde ja vähän kauempana suuri, valkoinen rakennus. Tallit.
Puhelimessa höpöttänyt mies esitteli minulle tilukset, ja olin täysin myyty. Hän kertoi minulle niiden historiasta - kummitusta unohtamatta. Kirjoitin hänen tarinansa muistiin, ja se löytyy Monietin historia -osiosta. Tarina oli selkäpiitä karmiva, mutta onneksi olen aina ollut järkevä jalat maassa -tyyppi, joten olin vain iloinen että kummitus oli laskenut paikan hintaa roimasti alaspäin. Tottakai monet muutkin olivat varmasti kiinnostuneet tilasta, joten tein päätöksen nopeasti ja sanoin ostavani paikan. Sain myös soitetuksi erääseen vanhoihin talleihin erikoistuneeseen remonttifirmaan, joka aloittaisi työt viikon päästä. Jouduin ottamaan melkoisen lainan, mutta olen varma että Walesissa meille avautuvat täysin uudet markkinat ja saan maksettua velan kohtuullisessa ajassa. Hope so. Kaikki tuntuu olevan loistavasti, etenkin kun Hanna kertoi Noblen ähkyn menneen ohi. Tervetuloa pian Walesiin, ponit!
- Kaya
Sunnuntai 16.07.2006
Jippii, luin walesilaisesta sanomalehdestä myynti-ilmoituksen suuresta 50 hevosen tilasta, johon kuului kaiken lisäksi upea kartano! Soitin tiluksia myyvälle vanhalle miehelle yrittäen kysellä lisää tilasta, mutta hän höpötteli omiaan ja sai lopulta pyydettyä minua käymään tilalla omakätisesti. Lopulta selvitin paikan osoitteen, kiitin miestä ja aloitin matkan suunnittelun. Äkkilähtönä pääsen matkaan ylihuomenna, ja olisin poissa kaksi päivää. Tia ja Hanna pärjäävät varmasti sen aikaa ilman minua, nyt kun on kesä ja hevoset voivat olla yötä päivää ulkona. Tytöt eivät tosin riemastuneet suunnitelmastani, merkitsihän tämä heille lisää töitä ja mahdollisesti vielä työpaikan menetystäkin, jos todella päättäisin muuttaa Britanniaan.
Kuuden aikaan iltapäivällä ratsastin hetken aikaa Vanillalla. Vanilla on oikein nätti ruunivoikko tamma (mistähän sekin väri on tullut, kun isä on tummanruunikko ja emä kimo?). Se ei vielä kilpaile, mutta siitä odotetaan vanhempiensa perusteella tulevaa esteratsua. Tänään oli kuitenkin koulutreenin vuoro. Tyttö kulki vielä pää ylhäällä, mutta alkoi lopputunnista jo käsittää asian ja hakeutua parempaan muotoon. Emme tehneet tänään mitään ihmeellistä, vaan keskityimme nimenomaan hyvään asentoon ja eteenpäinpyrkimykseen. Pohkeenväistöt sujuvat jo melko hyvin, peruutuksessa on vielä ongelmia. Vanilla käyttäytyi oikein nätisti, joten lopetin harjoittelun reilun puolen tunnin jälkeen, kävelytin sitä pitkään tallin takana ja päästin lopulta sisään syömään.
- Kaya
Perjantai 30.06.2006
Kun Monietin viimeinenkin karsina täyttyi eilen ja tarhoissa alkoi olla ahdasta, päätin että nyt on aika tehdä jotain. Koko talli, poneineen kaikkineen, muuttaisi johonkin suuremmalle tilalle. Lisäksi haluan pois Suomesta, mieluiten Britanniaan, jossa welshejä on enemmän kuin kärpäsiä ja siitostoiminta kukoistaa. Siellä Monietkin voisi päästä uuteen nousuun. Pari ihan mukavaa tilaa on myytävänä Englannissa, mutta mietin että riittääkö se 35 karsinaakaan meille... Kyselen vielä huomenna walesilaisilta ystävyystalleilla, jospa he tietäisivät sopivia myytäviä paikkoja.
Tänään suurin osa ajata menikin paperitöiden parissa, laskuja oli taas kertynyt ja kisaosallistumisten täyttämisen kanssa meni puoli päivää. Pari astutuskyselyäkin oli tullut, ja niihinkin pitäisi ehtiä vastailla. Onkohan meillä edes postimerkkejä? Tia sai hoitaa tallin tänään yksin aamulla, sillä pääsin hänen avukseen vasta myöhään iltapäivällä. Toinen tallityöntekijämme Hanna oli sairaana, ja näin monen ponin kanssa hommaa riitti pitkälle iltaan. Ratsastus sai tänään jäädä vähemmälle, joten ponit saivat olla laitumella melkein koko päivän. Diffya, Klasua ja Arielia oli kuitenkin valmennettava, joten kiristin tahtia ja sain kuin sainkin ne liikutettua ennen iltaruokintaa. Sillä aikaa Tia ratsasti Leon ja Vanillan. Huh, toivottavasti Hanna pääsee jo huomenna töihin! Pitäisi palkata lisää työvoimaakin.
- Kaya
|
|
