Tallipäiväkirja
Tiistai 07.11.2006
En ollut uskoa silmiäni, kun eteeni työhaastatteluun asteli suomalainen tallityttömme Tia! Hän sanoi, että kun kerran tarjoaisin asunnon työntekijöilleni, hän voisi yhtä hyvin muuttaa Monietin mukana. Onnistuin ällistykseltäni möngertää jotain myöntävän tapaista ja halasin häntä. Hienoa saada Tia takaisin! Ikävä kyllä toinen haastateltava ei ollutkaan Hanna, vaan walesilainen Lynn. Hän oli kuitenkin työskennellyt vain pienessa ratsastuskoulussa, ja katsoin hänellä olevan liian vähän kokemusta näin ison siittolan hoitamiseen. Muutkaan tytöt eivät juuri vakuuttaneet minua, mutta joukon ainoan poikan, englantilainen Thomasin otin välittömästi palkkalistoille kuultuani hänen työskennelleen pitkään Moonfieldin siittolassa, joka oli joutunut konkurssiin. Kun kerroin hänelle omistavani yhden upeimmista Moonfieldin kasvateista, Moonfield Serafixin, hän innostui toden teolla ja kertoi kouluttaneensa oria pikkuvarsana. Näistä kahdesta näyttikin tulevan heti kavereita, ja Sherry selvästi muisti vanhan tuttavansa. Toistaiseksi pärjäämme varmasti kolmisteen, mutta jos Moniet tulevaisuudessa vielä paisuu (niin kun hieman epäilen...), täytynee palkata vielä yksi orja mukaan joukkoon :)
- Kaya
Maanantai 06.11.2006
Tänään oli suuri päivä - kaikki Monietin ponit kuljetettiin uuteen talliin Suomesta Walesiin. Remonttimiehet olivat saaneet ihmeitä aikaan, ja paikoin pahoin rapistumaan päässeet tallit olivat kuin uudet. Kartano oli ollut paljon paremmassa kunnossa, mutta teetin siihen kuitenkin putkiremontin ja maalasin sekä tapetoin sisätilat haluamakseni. Nyt tallirakennus on sellainen, mistä olen aina unelmoinut: 50 tilavaa karsinaa, leveä käytävä, valoisat ja avarat tilat, suuri satulahuone, kaksi vesiboksia ja suora yhteys tallista maneesiin. Huippua!
Kaikki ponit eivät pitäneet lentokoneesta, mutta ne saatiin kuitenkin onnellisesti uuteen kotiinsa. Huomenna tänne tulee työhaastatteluun muutama innokas nuori tyttö ja yksi poika, joista toivon saavani samantasoista työvoimaa kuin Suomessa ;) Ponit saivat totutella rauhassa uuteen kotiinsa, eikä niitä tänään vielä ihmeellisemmin liikutettu. Nyt on jo myöhä ja huomenna on paljon tekemistä, joten... zZZz...
- Kaya
Tiistai 18.07.2006
Huh, olipas ihme päivä. Nukuin pommiin ja meinasin myöhästyä koneesta, lentokentällä joku ehti pölliä käsilaukkuni (onneksi lompakkoni oli visusti povitaskussa), kukaan taksikuski ei tuntenut paikkaa nimeltä "Waynen kartano" ja kaiken kukkuraksi kesken pähkäilyjen Hanna soitti, että Noblella oli ähky. Siinä vaiheessa olin jo valmis parkumaan ääneen kuin lapsi ja hyppäämään lentokentän parvekkeelta alas. Lopulta tilasin kahvin ja aloin pikkuhiljaa palata järkiini. Hanna oli jo soittanut eläinlääkärin, ja vaikka Noble oli minulle rakas, en voisi tehdä mitään sen hyväksi. En edes kestäisi katsoa rakasta tammaani tuskissaan. Niinpä toivoin parasta ja päätin hoitaa loppuun sen, mitä olin tullut tekemään.
Ostin paikallisen kartan ja vietin reilun tunnin sitä tutkiessa. Minulle annettu osoite oli kuin olikin kartalla, hieman syrjässä tosin. Taksikuskit ilmeisesti harvemmin kuljettivat ketään sinne päin. Lopulta eräs sanoi tuntevansa paikan ja naureskeli kollegoilleen. "Totta kai he tietävät Waynen kartanon, kaikkihan sen kuntevat. Se on legenda. Huhujen mukaan siellä kummittelee, minkä vuoksi monet eivät uskalla mennä lähellekään. Hyppää kyytiin, niin minä vien sinut sinne". Matkalla puhelin ostoaikeistani kuljettajan hymähdellessä. Kun pääsimme perille, en ollut uskoa silmiäni. Oli heinäkuu ja kesä kauneimmillaan. Pihalla kasvoi lukemattomia omenapuita, kukkapensaita, silmänkantamattomiin vihreää ruohoa ja niittykukkia. Itse kartano oli kartanoksi melko pieni, mutta varmasti täysin riittävä minulle. Keskellä pihaa nökötti tyhjä suihkulähde ja vähän kauempana suuri, valkoinen rakennus. Tallit.
Puhelimessa höpöttänyt mies esitteli minulle tilukset, ja olin täysin myyty. Hän kertoi minulle niiden historiasta - kummitusta unohtamatta. Kirjoitin hänen tarinansa muistiin, ja se löytyy Monietin historia -osiosta. Tarina oli selkäpiitä karmiva, mutta onneksi olen aina ollut järkevä jalat maassa -tyyppi, joten olin vain iloinen että kummitus oli laskenut paikan hintaa roimasti alaspäin. Tottakai monet muutkin olivat varmasti kiinnostuneet tilasta, joten tein päätöksen nopeasti ja sanoin ostavani paikan. Sain myös soitetuksi erääseen vanhoihin talleihin erikoistuneeseen remonttifirmaan, joka aloittaisi työt viikon päästä. Jouduin ottamaan melkoisen lainan, mutta olen varma että Walesissa meille avautuvat täysin uudet markkinat ja saan maksettua velan kohtuullisessa ajassa. Hope so. Kaikki tuntuu olevan loistavasti, etenkin kun Hanna kertoi Noblen ähkyn menneen ohi. Tervetuloa pian Walesiin, ponit!
- Kaya
Sunnuntai 16.07.2006
Jippii, luin walesilaisesta sanomalehdestä myynti-ilmoituksen suuresta 50 hevosen tilasta, johon kuului kaiken lisäksi upea kartano! Soitin tiluksia myyvälle vanhalle miehelle yrittäen kysellä lisää tilasta, mutta hän höpötteli omiaan ja sai lopulta pyydettyä minua käymään tilalla omakätisesti. Lopulta selvitin paikan osoitteen, kiitin miestä ja aloitin matkan suunnittelun. Äkkilähtönä pääsen matkaan ylihuomenna, ja olisin poissa kaksi päivää. Tia ja Hanna pärjäävät varmasti sen aikaa ilman minua, nyt kun on kesä ja hevoset voivat olla yötä päivää ulkona. Tytöt eivät tosin riemastuneet suunnitelmastani, merkitsihän tämä heille lisää töitä ja mahdollisesti vielä työpaikan menetystäkin, jos todella päättäisin muuttaa Britanniaan.
Kuuden aikaan iltapäivällä ratsastin hetken aikaa Vanillalla. Vanilla on oikein nätti ruunivoikko tamma (mistähän sekin väri on tullut, kun isä on tummanruunikko ja emä kimo?). Se ei vielä kilpaile, mutta siitä odotetaan vanhempiensa perusteella tulevaa esteratsua. Tänään oli kuitenkin koulutreenin vuoro. Tyttö kulki vielä pää ylhäällä, mutta alkoi lopputunnista jo käsittää asian ja hakeutua parempaan muotoon. Emme tehneet tänään mitään ihmeellistä, vaan keskityimme nimenomaan hyvään asentoon ja eteenpäinpyrkimykseen. Pohkeenväistöt sujuvat jo melko hyvin, peruutuksessa on vielä ongelmia. Vanilla käyttäytyi oikein nätisti, joten lopetin harjoittelun reilun puolen tunnin jälkeen, kävelytin sitä pitkään tallin takana ja päästin lopulta sisään syömään.
- Kaya
Perjantai 30.06.2006
Kun Monietin viimeinenkin karsina täyttyi eilen ja tarhoissa alkoi olla ahdasta, päätin että nyt on aika tehdä jotain. Koko talli, poneineen kaikkineen, muuttaisi johonkin suuremmalle tilalle. Lisäksi haluan pois Suomesta, mieluiten Britanniaan, jossa welshejä on enemmän kuin kärpäsiä ja siitostoiminta kukoistaa. Siellä Monietkin voisi päästä uuteen nousuun. Pari ihan mukavaa tilaa on myytävänä Englannissa, mutta mietin että riittääkö se 35 karsinaakaan meille... Kyselen vielä huomenna walesilaisilta ystävyystalleilla, jospa he tietäisivät sopivia myytäviä paikkoja.
Tänään suurin osa ajata menikin paperitöiden parissa, laskuja oli taas kertynyt ja kisaosallistumisten täyttämisen kanssa meni puoli päivää. Pari astutuskyselyäkin oli tullut, ja niihinkin pitäisi ehtiä vastailla. Onkohan meillä edes postimerkkejä? Tia sai hoitaa tallin tänään yksin aamulla, sillä pääsin hänen avukseen vasta myöhään iltapäivällä. Toinen tallityöntekijämme Hanna oli sairaana, ja näin monen ponin kanssa hommaa riitti pitkälle iltaan. Ratsastus sai tänään jäädä vähemmälle, joten ponit saivat olla laitumella melkein koko päivän. Diffya, Klasua ja Arielia oli kuitenkin valmennettava, joten kiristin tahtia ja sain kuin sainkin ne liikutettua ennen iltaruokintaa. Sillä aikaa Tia ratsasti Leon ja Vanillan. Huh, toivottavasti Hanna pääsee jo huomenna töihin! Pitäisi palkata lisää työvoimaakin.
- Kaya
|
|
