index         talli         oriit         tammat         kasvatus         kisat         muuta

Moniet Red Dragon



 VIRALLINEN NIMI  Moniet Red Dragon  SUKUPUOLI  ori
 ROTU  Welsh sec. C  SYNTYNYT  20.05.2009, 3v. 20.08.09
 SÄKÄKORKEUS  135 cm  KOULUTUSTASO  re 50 cm
 OMISTAJA  Moniet Welsh Ponies  KASVATTAJA  Moniet Welsh Ponies

   Virtuaalihevonen

Kantatammamme SW Noble Accent on kuuluisa hienoista jälkeläisistään, joilla on aina moitteeton rakenne ja luonne. Eikä Red ole poikkeus: vaikka sen syntymähetki oli täynnä dramatiikkaa, siitä on kasvanut voimakas ja luonteikas ori, joka tulee toimeen kaikkien kanssa ja on ehdottoman ihmisystävällinen.

Redin syntymäpäivä 20.05.2009 oli sateinen, joten veimme kaikki ponit ajoissa sisälle ja tallinväkikin päätti pysytellä visusti neljän seinän sisällä. Noblen laskettuun aikaan oli vielä pari kuukautta, joten kukaan ei osannut aavistella mitään. Tämä vilkas pikkupoika päätti kuitenkin ottaa hatkat ja valloittaa ulkomaailman; Noblen synnytys käynnistyi yön aikana. Onneksi olin unohtanut läppärini talliin, ja kuulin tamman huudot. Kaikki ei ollut kohdallaan, sillä Noble oli aivan vaahdossa, huusi ja hikoili voimakkaasti. Lattialla oli veriläikkiä.

Eläinlääkäri saapui meidän onneksemme nopeasti, ja hän sai lopulta pienen, velton, hengettömän varsan pois synnytyskanavasta. Kuollut varsa oli käynnistänyt synnytyksen etuajassa. Varsa oli lisäksi ollut vaikeassa asennossa, ja sen pikkuruinen kavio oli puhkaissut jotain emänsä sisällä, mistä verenvuoto johtui. Kaikkien yllätykseksi supistukset alkoivat pian uudestaan, ja tällä kertaa kaikki eteni nopeasti - Red oli maailmassa! Upea ruunikko varsa, hieman pienikokoinen tosin, katseli meitä suurilla silmillään. Kukaan ei ollut odottanut kaksoisvarsoja, joten meillä oli onnea, että edes toinen varsoista jäi henkiin. Emä oli urakasta aivan uupunut, joten ruokimme varsaa aluksi tuttipullolla. Aamuun mennessä kaikki oli hyvin ja varsa imi jo ahneesti oman emänsä nisää. Voitte uskoa, että tämä pieni ori tuntuu kullan arvoiselta!

Sukutaulu


i. King Llywelyn
wC, VIR MVA Ch, KTK-I, YLA2, ERJ-I, WVY-II
ii. Arianrhod
iii. Andras
iie. Gwyneth
ie. Mererid
iei. Cadogan
iee. Rhianon
e. SW Noble Accent
wC, VIR MVA Ch, KTK-II
ei. Charme Legacy
eii. Surprise Gift
eie. Lynn Thumbnail
ee. Lynn Elayne
eei. Revel Canwr
eee. Clan Delillah
Sukuselvitys tulossa.

Luonnekuvaus


Rediksi ristitty ori on todella kiltti ja mukava luonteeltaan. Sen syntymä oli vaikea ja ihmisten oli autettava sitä, ja ehkä osittain siksi se nyt vanhempanakin luottaa ihmisiin ja tekee mielellään heidän kanssaan töitä (tai sitten ihmiseen leimautumisen syynä olivat ne tuhannet paijaukset, joita ori sai pikkuvarsana - ja vähän vanhempanakin...). Hoitaessa Red on leppoisa. Harjatessa se pysyy paikoillaan kuin tatti ja nauttii täysin siemauksin. Etenkin sään kohdalta rapsuttaminen on oikea nautinto. Pikkulapsenkin voisi laittaa harjaamaan oria, se ei vähistä hötkyile eikä räpäyttäisi silmäänsäkään, vaikka USA:n ohjushävittäjä laskeutuisi sen turvan eteen. Kavioiden puhdistus onnistuu ongelmitta, ja kuolaimetkin poika ottaa omatoimisesti suuhunsa. Satulavyöstä ei kylläkään pidä lainkaan, kuka nyt pitäisikään? Silloin poika saattaa vähän luimia ja kuopaista maata, mutta muuten ori käyttäytyy kiltisti, eikä koskaan näyki tai potki. Taluttaessa Red kulkee yleensä nätisti perässä, mutta kiima-aikaan tammat ovat niin houkuttelevia, että se vilkuilee niitä tohkeissaan eikä oikein tietäisi, minne jalkansa lykkäisi. Silloin se pomppii ja saattaa jopa hypätä pystyyn, mutta tamman mennessä menojaan ori rauhoittuu ja muuttuu taas omaksi rauhalliseksi itsekseen. Eli kyllä Redistä löytyy sitä orimaisuuttakin, vaistot ovat tallella vaikka hieman piilossa.

Yksi asia on, mistä Red ei pidä lainkaan, nimittäin vesi. Pesu on pojalle ihan hirveää, joten pesupaikalle mentäessä testataan vähän, että onko taluttaja nyt ihan tosissaan. Jos taluttaja ei anna orille periksi, niin se kyllä suostuu -vaikkakin vastahakoisesti - seuraamaan pesupaikalle. Siellä se sitten seisoo happaman näköisenä, korvat hieman luimussa ja päivä on sen mielestä pilalla. Onneksi se unohtaa pesun muutman tunnin kuluessa, jolloin se voi taas antaa anteeksi ihmiselle. Uittaminen ei siis pojan kanssa onnistu, ja turha sitä on pakottaa sellaiseen mitä se ei halua.

Ratsastettaessa Red on oma rauhallinen itsensä, tosin maastossa ja esteillä innostutaan. Tammojen läheisyydessä ei oikein voida vielä ratsastaa, tai käy samalla lailla kuin taluttaessa -poika pomppii ja kiskoo ohjia päästäkseen tamman luo. Tavan kuitenkin toivotaan vähitellen poistuvan, kun ori vähän vanhenee. Ratsastuksen aluksi Red on jopa hieman laiska, mutta se herää kyllä viimeistään ensimmäisen laukannoston jälkeen. Redin askeleet ovat welshien tapaan todella pehmeät, ilmavat ja tarmokkaat. Sen ravissa ei aina jaksaisi edes keventää, kun askel on niin pehmeä, että siinä on helppo seurata mukana. Red oppii mielellään kaikenlaisia uusia "temppuja", joten sen kouluttaminen on tuskatonta. Se kuitenkin kyllästyy melko nopeasti suorittamaan samaa tehtävää, jonka se jo osaa. Tästä on joskus haittaa koulukentillä, jos sama liike sisältyy monta kertaa ohjelmaan - poika kaipaa vaihtelua. Red kulkee hyvässä, pyöreässä muodossa ja on herkkä avuille. Suusta ei saa vetää, muuten poika kiskaisee ohjat käsistä ja yleensä myös esittää komean pukkisarjan, josta ratsastaja tavallisesti lentää kuin leppäkeihäs. Ori ei pidä myöskään raipasta, vaan se jännittyy ja kiihdyttää. Raipan voi siis suosiolla jättää kentän reunalle.

Esteillä mennään reippasti, ja poika hyppää aina hyvällä ilmavaralla yli. Esteet ovatkin Redin laji, eikä se koskaan kyllästy liitelemään niiden yli. Erityisesti sarjaesteet ovat pojan mieleen, ja ne mennäänkin vauhdilla läpi! Red ei ole mikään mestari lähestymisen arvioinnissa, eikä selviä siitä korkeimmilla esteillä ilman ratsastajan apua. Helpoilla esteillä ori voi ponnistaa melkein mistä vain, mutta korkeammille esteille tarvitsee kokeneen ratsastajan, joka osaa lyhentää ja pidentää pojan laukkaa sopivasti. Loput Red huolehtiikin sitten itse, jos lähestyminen on kunnossa, se ei kannustusta kaipaa, vaan hyppää yli. Jos ratsastaja nukkuu selässä ja ponnistus osuu väärään paikkaan, ori huomaa sen vasta viime hetkellä ja pysähtyy usein vasta silloin, kun ratsastaja on jo kevyessä istunnassa - jolloin käy hassusti. Red ei siis ole mikään aloittelijoiden esteratsu, vaan sen ratsastaminen vaatii kokemusta. Muuten se on oikein herkkä ja mukava hypätä.

Kilpailuissa Red on tohkeissaan, mutta se pitää esiintymisestä ja näyttää aina tuomareille parastaan. Etenkin näyttelyissä ori steppailee ja pullistelee lihaksiaan näyttääkseen mahdollisimman komealta. Se on loistava poseeraaja ja siitä saa loistavia kuvia - vinkiksi kaikille näyttelykuvaajille. Redin sulava charmi ei jää keneltäkään huomaamatta, kun se liitelee läpi kentän lisätyssä ravissa ja hirnahtelee yleisölleen iloisesti. Estekilpailuissa ei ole luvassa mitään yllätyksiä - se hyppää rennosti ja varmasti niin kuin kotonakin, jos vain ratsastaja pysyy rauhallisena. Se vaistoaa herkästi jännityksen ja jännittyy itsekin ratsastajan hermoillessa. Sanomattakin selvää, ettei ori voi silloin esittää parastaan. On nähty kilpailuja, joissa kuollakseen hermostunut ratsastaja yritti saada Rediä radan läpi - ja loppujen lopuksi rata menikin kirjaimellisesti läpi, sillä ratsukko rymisteli eteenpäin niin, että puomit vain lentelivät. Red vaatii selkäänsä rauhallisen ja varman ratsastajan, silloin se pystyy esittämään parastaan ja hyppäämään voittoon.

Jälkeläiset & astutusinfo


Red ei ole siitoskäytössä.
  • ei jälkeläisiä

Kuulumisia


18.12.2007 - text

Voitot & sijoitukset  (koko kalenteri)


Näyttelyt

25.09.09 - NJ - Moniet Welsh Ponies - wC -oriit - LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS
26.06.09 - NJ - Moniet Welsh Ponies - Varsat aikuiskuvilla - LKV1, BIS1, irtoSERT, JS

Esteratsastus

-


© Moniet Welsh Ponies
Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan