|
|
| VIRALLINEN NIMI |
Moniet Tudor |
SUKUPUOLI |
ori |
| ROTU |
welsh sec. C |
SYNTYNYT |
12.03.07, 3v. 12.03.08 |
| SÄKÄKORKEUS |
139 cm |
KOULUTUSTASO |
Helppo C, re 80 cm |
| OMISTAJA |
Moniet Welsh Ponies |
KASVATTAJA |
Moniet Welsh Ponies |
|
VIR MVA Ch -arvonimi myönnetty 06.09.2009
|
Moniet Tudor oli alunperin tilausvarsa White Starin siittolaan NuuNuulle, mutta tallin sivujen kadottua Turre palautui synnyinkotiinsa. Turre on todellinen monitoimiponi: se on perinyt hyppykykynsä emältään ja koulukiemuroiden salat isältään. Emä on lisäksi kilpaillut myös valjakossa, joten Turrella on todella monipuoliset geenit aseenaan. Molemmat vanhemmat ovat lisäksi näyttelytähtiä, VIR MVA Ch -palkittuja ja kantakirjattuja. Turre on hyvin itsetietoinen ja osaa vaatia kuninkaan kohtelua. Syntymästään lähtien se on ollut rohkea, pippurinen ja häpeilemättömän itserakas ori. Varsana sen lempipuuhaa oli kirmata laitumella hyppien näkymättömien esteiden yli (ja ponnua sillä riitti!). Jo pienenä Turre imi huomiota itseensä magneetin lailla ja rakasti muiden edessä esiintymistä. Turre on showponi joka solullaan.
Sukutaulu
Tulossa.
Luonnekuvaus
Tulossa.
Jälkeläiset & astutusinfo
Turre ei ole vielä siitoskäytössä.
Kuulumisia
24.04.2009 - txt
Näyttelyt
15.11.07 - NJ - Veatu Kuningriik - Welshit - LKV1, MVA-SERT, JS
26.09.07 - NJ - Adelé Welsh - wC-ponit - LKV3, irtoSERT, JS
05.08.07 - NJ - VWY - wC-ponit - LKV1, BIS4, MVA-SERT, JS
18.07.07 - NJ - Moniet Welsh Ponies - wC-ponit - LKV3, irtoSERT, JS
15.05.07 - NJ - Chennye - Welshit - LKV3, irtoSERT, JS
Esteratsastus
13.10.09 - ERJ - Retroradio - 80 cm - 6/100
16.12.07 - ERJ - WWR - 80-90 cm - 11/12
18.11.07 - ERJ - WWR - 70-80 cm - 16/32
13.11.07 - ERJ - VIHY - 80 cm - 32/40
28.10.07 - ERJ - SeRa - 80 cm - 48/50
14.10.07 - ERJ - Mistdown - 80 cm - 25/38
06.10.07 - ERJ - Mörkövaara - 80 cm - 72/80
05.10.07 - ERJ - Veatu Kuningriik - 80 cm - 20/30
30.09.07 - ERJ - ERJ Cup - 90 cm - 231/322
30.09.07 - ERJ - Orenita - 70-80 cm - 25/50
26.09.07 - ERJ - Caberium - 80 cm - 2/70
31.08.07 - ERJ - ERJ Cup - 80 cm - 86/288
25.08.07 - ERJ - Rusina - 70-80 cm - 53/60
25.08.07 - ERJ - WWR - 70-80 cm - 5/20
21.08.07 - ERJ - WWR - 70-80 cm - 3/18
28.07.07 - ERJ - Moniet Welsh Ponies - 80 cm - 1/20
17.07.07 - ERJ - Bretagne - 75 cm - 26/31
30.06.07 - ERJ - Phytagora - 80 cm - 2/40
28.06.07 - ERJ - Haylie Ponies - 80 cm - 60/80
26.06.07 - ERJ - Riimulan Ratsutalli - 80 cm - 2/60
24.06.07 - ERJ - Aderla - 80 cm - 46/70
03.06.07 - ERJ - Owewken Stud - 70-80 cm - 39/70
28.05.07 - ERJ - Virnia - 60-70 cm - 14/39
28.05.07 - ERJ - Alvás - 60-70 cm - 3/40
25.05.07 - ERJ - Fiktio - 60-70 cm - 42/42
21.05.07 - ERJ - Aatteen Kartano - 80 cm - 24/44
19.05.07 - ERJ - Rakuuna - 80 cm - 32/35
11.05.07 - ERJ - WWR - 80 cm - 15/16
30.04.07 - ERJ - Merenja - 70 cm - 39/40
23.04.07 - ERJ - yt Valantin - 80 cm - 7/39
10.04.07 - ERJ - Hiipailija - 60-70 cm - 12/59
08.04.07 - ERJ - Välähdys - 60-70 cm - 2/40
29.03.07 - ERJ - Southern E Arabs - 50-60 cm - 32/35
27.03.07 - ERJ - Katvusto - 80 cm - 24/32
|